Vanha blogi piti hyllyttää, koska sinne ei ikinä tullut tehtyä päivityksiä.. Ajattelin, että parempi aloittaa puhtaalta pöydältä ja yrittää parantaa tapoja. Lisäks halusin kirjoitella myös kissoista, niistä kun nyt riittää kerrottavaa.
Wiola ja Leevi jakselee todella hyvin (..koputtaa puuta...)
Wiolalta leikattiin kohtu pois viime kuussa, nyt elämä helpottuu kun ei oo enää juoksuja. Onneksi kohtu poistettiin, sillä se oli tulehtunut. Mitään ihmeempiä oireita Wiolalla ei tulehduksesta ilmennyt, eli tulehdus tuli yllätyksenä. Leikkauksen jälkeen Wiola oli jo samana iltana yllättävän reipas ja jaksoi syödä. Muutenkin parantuminen leikkauksesta sujui todella hyvin.
Ennen kohdun poistoa Wiolalla todettiin myös virtsakiteitä, jotka saatiin liotettua pois erikoisruokavaliolla. Nyt neiti on kuin pentu...Leikkii koko ajan ja seuraa joka paikkaan..
Leevillä oli hieman pää sekaisin Wiolan hajujen kanssa. Yhtäkkiä Wiola ei haissutkaan enää samalle, mutta onneksi Leevillä on vielä labradori tyttöystävä yläkerrassa. Leevi jaksaisi vaikka kuinka pitkää lenkkiä ja vaikka kuinka lujaa, ollaankin yritetty pidentää lenkkejä. Leevi on aivan onnessaan nyt kun on lunta ja pakkasta.
Tässä vielä menokuva syksyltä Jalasjärveltä
 
2080594.jpg